Bongzilla: Apogee

Relapse

Jenkkiorkesteri Bongzillan uusin julkaisu ei ole aivan täysiverinen pitkäsoitto, ainakaan kaikkein perinteisimmässä mielessä. Apogeella on vain kolme uunituoretta biisiä, jotka tarjotaankin heti alkajaisiksi. Tämä stoneria doomiin yhdistelevä biisitrio kestää yhteensä lähes puoli tuntia, mutta jotta pitkäsoiton mitat saadaan täytettyä on mukaan pitänyt ottaa vähän muutakin materiaalia. Niinpä jälkimmäinen puolisko levystä vietetäänkin neljän jo aiemmin julkaistun biisin live-versioiden kimpussa.

Studiossa ja livenä soitetut biisit soundaavat erittäin luontevasti yhteen, ja miksipäs ei sillä Bongzillan koko musiikillinen ideahan rakentuu raskaan rosoisiin ja orgaanisiin kitaravalleihin. Välillä ryhmä kuulostaa aivan alkuaikojen Black Sabbathilta jota vain pyöritetään levylautasella liian hitaasti. Riffit ovat raskaita ja hetkittäin todella tuskallisen h-i-t-a-i-t-a junttauksen käydessä alimmilla kierroksilla. Vokalisti antaa suurimman osan ajasta musiikin puhua puolestaan, mutta silloin harvoin kun hän suunsa avaa ulostuleva raa’an kähisevä karjunta vangitsee huomion tehokkaasti. Suurin osa sanoituksista käsittelee ruohon erinomaisuutta (nyt ei siis puhuta mistään golf-kentistä) ja kaikkia sen eri puolia. Bongzilla onkin siis juuri sopivaa musiikkia kaikille ”kotikasvattajille”.

Suurin ero studio- ja liveraidoilla on todella rouheassa basso+kitara soundissa, joka studiossa lähestyy välillä maanjäristystasoja mutta kuulostaa livenä selvästi rockimmalta. Vokalisti onnistuu niin studiossa kuin sen ulkopuolellakin karjumaan yhtä vakuuttavan valloittavasti, vaikka lyriikoista ei mitään selkoa saakaan. Ikävä kyllä liveosuuden tekninen taso on erittäin vaihteleva ja etenkin Dealer McDope kärsii todella pahasta puuroutumisesta.

Bongzillan metallintuoksuinen stoner-tykitys ottaa etenkin studiossa askelia kohti doomin raskautta ja hitautta, mikä ei tunnu olevan se bändin vahvin alue. Esiintymislavalla retkueesta kehkeytyy todellinen rock-kone, ja se kuulostaakin selvästi paremmalta stoneria vääntäessään. Soisin ryhmän keskittyvän enemmän tähän puoleen sillä doomin kanssa flirttaillessaan bändi tuntuu olevan välillä melkoisen hukassa.