Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 60 vierasta ja 4 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Pohjolan Valkeus: Raudan väkeä
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Onpa suomeksi sanottuna perkeelellistä HC-mätkettä. 11 biisin mittaisesta Raudan Väkeä EP:stä päätyi käsiini viiden biisin promo, joka kestää muutaman sekunnin päälle seitsemän minuuttia. Tuossa lyhyessä mutta sitäkin intensiivisemmässä tuokiossa Pohjolan Valkeus ehtii kuitenkin kirkastamaan näkemyksensä musiikin korkeimmista tavoitteista riittävän selkeästi. Yhtyeen ilmaisu juontuu varhaisen CMX:n aikoinaan viitoittamalle tielle, jonka etapit muodostuvat niin lyhyistä angstia pursuavista raivonpurkauksista kuin melodisemmista, rauhallisemmista ja samalla luonnollisesti myös pidemmistä sävellyksistä.

Aloituksena tarjoiltu Zeitgeist sekä hieman myöhemmin esitettävä Lopullinen kestävät kumpikin noin puoli minuuttia kuuluen tuohon raivonpurkausten ryhmään. Näistä ensinmainittu on oikeastaan aika turhaa pään lattiaan hakkaamista, mutta ajanee tarkoituksensa täysin levyn avaajana. Lopullinen kasvaa puolestaan joka kuuntelukerralla hieman ja muuttuu nopeasti odotetuksi numeroksi. Ns. oikeita kappaleita promolta löytyy kaksi, Piiloitettu merkitys ja Kuolemansyntymyytti. Näistä ensin mainittu on levyn kirkkain hetki kun sekä musiikillinen että lyyrinen panos nousevat kumpikin huippuunsa. Eihän tämä enää mitään perinteistä HC:tä ole, mutta pitääkö joka biisin ollakaan? Lisäksi tarjolla on yksi ”puolibiisi”, eli minuutti ja kaksikymmentä sekuntia kestävä Liha luiden päältä irroitetaan, joka ei oikein kuulu kumpaankaan ryhmään. Kaiken kukkuraksi kipale on levyn tylsin riuhtaisu, jonka olemassaoloa en edes oikein ymmärtänyt.

Mikäli kiinnostus yhtyettä kohtaan heräsi on bändin nettisivuilla tarjolla vielä lisää musiikkia ladattavassa muodossa. Mielenkiintoinen tuttavuus kaiken kaikkiaan, vaikka ei tätä ihan joka väliin jaksakaan kuunnella. Pohjolan Valkeus tekee työnsä kuten niin monet muutkin eikä onnistu erottumaan vielä tarpeeksi edukseen, mutta katsotaan mihin tämä johtaa – jotenkin on sellainen olo, että bändillä on vielä paljon annettavaa.

Linkki: Raudan väen pajat
Päivämäärä: 30.05.2004
Lukukertoja: 1158


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Pohjolan valkeus

"Suomeksi sanottuna perkeleellistä HC-mätkettä"

Kotisivut: www.pohjolanvalkeus.urli.net

(Päivitetty 01.10.2007)
Levyarviot:
Raudan väkeä

30.05.2004
Arvostelijana Mika Roth
Pienet – Lokakuu 2007

01.10.2007