Virgin

The Neptunes on yliarvostettu porukka. Williams/Hugo-tuottajakaksikko on useissa yhteyksissä nostettu jonkinlaisiksi 2000-luvun messiaiksi, joiden kädenjäljellä paskakin muutetaan tuossa tuokiossa kullaksi. Näin ei kuitenkaan – ainakaan vielä – ole. Tuottajaneroista puhuttaessa nimet kuten George Martin ja Phil Spector ovat paikallaan, mutta Pharell Williamsin nostaminen tälle tasolla on lähinnä noloa. Justin Timberlaken uudella soundilla ei tässä vertailussa vielä pitkälle pötkitä, olivat soundit kuinka freesejä tahansa.

Hauskanpitoproggis N.E.R.D. on ehdottomasti The Neptunesille paras foorumi näyttää osaamistaan. Sen puitteissa Williams/Hugo voivat toteuttaa täydellisesti sitä omaa visiotaan, joka markkinavoimien ohjaamien megastarojen levyillä jää väkisinkin paitsioon. Fly Or Die-levyllä ei kompromisseja ole tarvinnut tehdä, ellei sellaiseksi laske Williamsin ja Hugon matkassa roikkuvan kolmannen kaverin olemassaoloa. Tämän Shae-tyypin vaikutusta ei lopputuloksessa kuitenkaan millään lailla kuule.

N.E.R.D:in resepti on yksinkertainen, mutta pirun toimiva. Yhdistetään modernit funk-rytmit seitkytlukuisen rouheasti rullaaviin kitaroihin ja koristellaan ne niukoilla efekteillä. Vokaaliosuudet lainaavat paljon Curtis Mayfieldin ja Isaac Hayesin kaltaisilta vanhan koulun mestareilta, mutta se ei juurikaan menoa haittaa. Myös hyvät vierailijavalinnat tuovat levylle lisää puhtia; nimekkäimpinä Good Charlotten Joel ja Benji Madden sekä retrorokkari Lenny Kravitz.

Fly Or Die ei vielä ole täydellinen näyttö Williams/Hugo-kaksikon osaamisesta. Varsin viihdyttäväksi ja mukaansatempaavaksi sen voi luokitella, mutta todellisesta mestariteoksesta se on kaukana. Aika on tosin näiden veijareiden puolella, ovathan he iältään vasta hieman päälle parikymppisiä.