The Church: Forget Yourself

Cooking Vinyl

T�ytyyp� heti tunnustaa, ett� t�m� Forget Yourself on ensimm�inen The Church -orkesterin levy, jonka allekirjoittanut on koskaan kuunnellut. Olen toki tiennyt kyseisen b�ndin olemassaolosta jo ties kuinka kauan, ja ounastellut heid�n tekev�n hyv�� musiikkia. Heid�n levyj��n en kuitenkaan ole aikaisemmin hankkinut, eik� The Churchin musiikkia oikein mill��n julkisilla taajuuksilla soitetakaan, joten yhtyeen musiikin vaikutusalueelle joutumista ei ole tapahtunut ennen kuin nyt. Lukuun ottamatta tietenk��n b�ndin ainoaa isoa hitti� 80-luvulta Under The Milky Way. Kyseisen kappaleen takia The Church olisi helppo leimata yhden hitin ihmeeksi, mutta se olisi v��ryys n�it� Australian oman polkunsa kulkijoita kohtaan. Yhtye on ollut kasassa pitk�sti yli 20 vuotta ja julkaissut jo reilut toistakymment� levy�kin. On siis jo korkea aika tutustua heid�n musiikkiinsakin.

Olen antanut itseni ymm�rt��, ett� t�m� arvioinnin kohteena oleva uusin albumi olisi hiukan erilaista materiaalia kuin mit� b�ndi on aikaisemmin julkaissut. Musiikki ei kuitenkaan ole radikaalisti erilaista vaan tunnistettavaa kirkkosoundia l�ytyy t�st�kin tuotoksesta. Materiaalin sanottu erilaisuus johtunee levyn tuotantometodeista. On nimitt�in niin, ett� yhtye aloitti Forget Yourself -levyn laulujen tekemisen nauhoittamalla livejammailujaan, ja n�in on nauhalle tallentunut sit� samaa kehuttua livesoundia, mit� n�ilt� herroilta voi odottaa el�v�n� kuulevansa. ��nitysmetodi on vaikuttanut siihen, ett� kappaleet ovat raaempia, s�rmikk��mpi�, rosoisempia ja kulmikkaampia kuin aikaisemmin. S�rmi� ei ole hiottu yht� paljon kuin aikaisemmilla tuotoksilla.

The Churchin musiikin leimallisimmat ja tunnistettavimmat piirteet ovat laulaja-basisti Steve Kilbeyn morbidi tenori��ni ja kitaristi Marty Willton-Piperin atmosf��riset, uniikit, kerroksiset kitaramaalailut. Alkuaikojen leimallisia 60- ja 70-lukujen post-punk-–vaikutteita sek� hermostunutta uuden aallon ��nimaailmaa ei en�� nyky��n ole kuultavissa. Nyt seikkaillaan eteerisiss� ja avaruudellisissa tunnelmissa. Kitarat helkkyv�t ja monikerroksiset laulut soljuvat eetteriin kuin aamuaurinko y�kosteaan mets��n. V�lill� kitarat kuulostavat kaukaisilta ja v�lill� uppoudutaan psykedeelisiin hippirokkivaikutteisiin 70-luvun happojamien malliin. Kuvittele The Cure ja The Jesus and Mary Chain t�rm��m�ss� kotimaiseen Hidria Spacefolkiin. Ennen kaikkea melodisuus ja tekstuurien kerroksisuus ovat avainsanoja The Churchin auran hahmottamisessa.

Aloitusbiisi Sealine nostaa odotukset levy� kohtaa eritt�in korkealle: b�ndi kuulostaa omaper�iselt� ja puoleensavet�v�lt�. Valitettavasti alkuinnostuksen j�lkeen hienoinen biisimateriaalin koskettamattomuus p��se v�lill� turruttamaan. Oma soundi s�ilyy, mutta kappalemateriaali ei ole kauttaaltaan yht� kovaa luokkaa kuin aluksi saattoi odottaa. Song In Space on nimens� veroinen avaruusrokkipala, jossa Echo and the Bunnymen kohtaa Pink Floydin tai jopa Hawkwindin. See Your Lightsissa b�ndi kuulostaa hyvin paljon 1965-levyn (1998) aikaiselta Afghan Whigsilt�, ja erehdyin jo luulemaan, ett� itse Greg Dulli vierailee kappaleella, koska niin paljon Kilbey kuulosti minun korviini tuolta synkk�rokin maestrolta. Harmoninen Don't You Fall hivelee kuulok�yt�vi�, ja herkk� p��t�snumero Summer saa odottamaan tulevaa kes�� hiukan alakuloisissa tunnelmissa. Levyn kappaleiden monipuolisuus jaksaa kantaa koko levyn loppuun asti.

Olen my�s antanut itseni ymm�rt��, ett� t�m� levy ei karkota The Churchin vanhoja yst�vi� pois, vaikka Forget Yourself hiukan erilaisilla musiikillisilla kulmilla hengaileekin aikaisempaan materiaalin verrattuna. Minut t�m� ainakin sai vakuutettua yhtyeen hyvyydest� ja per��nantamattomasta omaan omaper�iseen ilmaisuunsa uskomisesta. Jos Under The Milky Way on ainoa kosketuksesi The Churchin musiikkiin, niin suosittelen tutustumaan yhtyeen musiikkiin vaikkapa juuri t�m�n albumin v�lityksell�. Saatat yll�tty� positiivisesti. Minulle ainakin k�vi niin, mutta Milkyway s�ilyy kuitenkin suosikki suklaapatukkanani t�st�kin eteenp�in.