Julkaistu: 23.05.2004
Arvostelija: Miika Jalonen

Sakara
Perkule, t�m� on hankala tikki. Periaatteessa peesaan Mokoman meininki� hyvinkin pitk�lle ja b�ndin nousu ison levy-yhti�n hylk��m�st� sulhaskokelaasta kyl�nraitin tavoitelluimmaksi, omaehtoiseksi �berpoikamieheksi on kovimpia ja tervetulleimpia temppuja suomalaisessa musiikkiel�m�ss� vuosiin. Jotenkin en vain saa Mokoman suunnanmuutosta my�h�isher�nn�iseksi thrash-myllyksi tuntumaan niin luontevalta ratkaisulta kuin moni muu. Kuuntelin b�ndi� Valun aikoihin melko paljon, ja jo yksin Marko Annalan ��ni palauttaa mielleyhtym�ni noihin aikoihin; mielest�ni Annalan l�ht�kohdiltaan s�vyt�n ulosanti sopi yksinkertaisesti paremmin grungensukuiseen altsumenoon. Ja vaikka mies onkin petrannut kovasti, vaatisi n�in metallinen meno jotenkin totaalisempaa otetta. Muutenhan Annala on mit� mainioin keulakuva - ajatteleva ja mystinen mutta silti my�s maanl�heinen suomalainen metsien �ij� eik� mik��n parfymoitu spandexturilas.
Mokoman taakse noussut kansanliike on mielenkiintoinen ilmi�, sill� heikoimmillaan b�ndi ei v�lt� pastissin makua sitten mill��n. T�m�n johdosta erinomaisen taitava yhtye j�� minun kirjoissani auttamatta puolitiehen. Jollakin tapaa levy� tuntuu my�s vaivaavan sama ongelma kuin Sentencedin Downia eli "oikean" basistin puute, nyth�n kitaristit Aalto ja Saikkonen hoitavat postin puoliksi. Toisaalta orkesteri kuitenkin yritt�� rikastaa soundiaan ja uuttaa joukkoon my�s omia nyanssejaan, paikoin onnistuenkin. Ja kyll� ne pastissitkin hurjimmillaan tenhoavat, kuten Vade retro, Satana osoittaa. Ristiriitaisista tunnelmista huolimatta suon mielihyvin Mokomalle sen siivun, jonka b�ndi onnistuu itselleen kaivertamaan. Saattaahan orkesterin vinha esimerkki johdattaa neitseellist�kin sukupolvea kohti thrashin alkujuuria. Itse kuuntelen kuitenkin siihen tarpeeseen edelleen vaikkapa Slayerin Seasons In The Abyssia. Erityisplussaa Ville Pirisen todella tuimasti piirt�mist� b�ndipotreteista!




Oman Sakara Records -yhti�ns� ensijulkaisulla, Kurimuksella (2003), Mokoma l�i itsens� l�pi ja tuli kruunatuksi suomenkielisen thrashin suurruhtinaaksi. Kurimuksen j�lkeen ilmaisuaan jatkuvasti monipuolistanut keikkakone ja suomimetallin suurnimi on myynyt viimeisimmill� pitk�soitollaan kultaa.
Marko Annala - laulu
Tuomo Saikkonen - kitara
Kuisma Aalto - kitara
Santtu H�m�l�inen - basso
Janne Hyrk�s - rummut
Linkki:
mokoma.com
(P�ivitetty 7.11.2013)
Kommenttien keskiarvo:




N�kisin TMRH:n luonnollisena ja selke�n� jatkona Kurimuksen thrashin jalostuksessa. Soundit ovat "metalloituneet" yh� jyrkemmiksi ja kovemmiksi, mik� vain lis�� entisest��n tiukan ryhm�n iskua. Toisaalta t�lt� levylt� ei l�ydy sit� aivan viimeist� niitti�, joka iskisi kympill� tajuntaan. Viime pitk�soitollahan Takatalvi oli juuri t�llainen piste iin p��lle, jota nytkin olisi kokonaisuuden kruunuksi kaivattu.
Mutta mik� t�rkeint� b�ndi ei ole j��nyt viime levyns� "vangiksi", vaan on jatkanut matkaa yh� vain eteenp�in. My�s yhteissoitto tuntuu rullaavan oikein mukavasti, liek� syyn� sitten miehist�ongelmien mukanaan tuoma kovempi toverihenki? 12 biisin seasta en ole yht��n hutia l�yt�nyt, vaikka kiekko on py�rinyt soittimessa kovalla pieteetill�. Tyytyv�inen t�ytyy siis olla.
Se miksi Mokoma vuosimallia 2004 vet�� t�llaista thrashia on, mik�li mit��n olen haastatteluistaan ymm�r�t�nyt, vain ja ainoastaan b�ndin oma valinta. Ja todella ihailtavan uhkarohkea valinta onkin, sill� kukapa olisi oikeasti uskonut ett� suomenkielisell� thrashilla p��see yht��n mihink��n? B�ndi on uskoakseni juuri siin� miss� se haluaakin olla, ja hyv� niin. Valu oli aikanaan kelpo levy, vaikka joissain kohdissa pahasti yli menikin. My�s TMRH on hyv� levy, vaikkei ihan klassikko asteelle yll�k��n kuten edelt�j�ns�.