• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Mokoma: Tämän maailman ruhtinaan hovi

Sakara

Perkule, tämä on hankala tikki. Periaatteessa peesaan Mokoman meininkiä hyvinkin pitkälle ja bändin nousu ison levy-yhtiön hylkäämästä sulhaskokelaasta kylänraitin tavoitelluimmaksi, omaehtoiseksi überpoikamieheksi on kovimpia ja tervetulleimpia temppuja suomalaisessa musiikkielämässä vuosiin. Jotenkin en vain saa Mokoman suunnanmuutosta myöhäisherännäiseksi thrash-myllyksi tuntumaan niin luontevalta ratkaisulta kuin moni muu. Kuuntelin bändiä Valun aikoihin melko paljon, ja jo yksin Marko Annalan ääni palauttaa mielleyhtymäni noihin aikoihin; mielestäni Annalan lähtökohdiltaan sävytön ulosanti sopi yksinkertaisesti paremmin grungensukuiseen altsumenoon. Ja vaikka mies onkin petrannut kovasti, vaatisi näin metallinen meno jotenkin totaalisempaa otetta. Muutenhan Annala on mitä mainioin keulakuva - ajatteleva ja mystinen mutta silti myös maanläheinen suomalainen metsien äijä eikä mikään parfymoitu spandexturilas.

Mokoman taakse noussut kansanliike on mielenkiintoinen ilmiö, sillä heikoimmillaan bändi ei vältä pastissin makua sitten millään. Tämän johdosta erinomaisen taitava yhtye jää minun kirjoissani auttamatta puolitiehen. Jollakin tapaa levyä tuntuu myös vaivaavan sama ongelma kuin Sentencedin Downia eli "oikean" basistin puute, nythän kitaristit Aalto ja Saikkonen hoitavat postin puoliksi. Toisaalta orkesteri kuitenkin yrittää rikastaa soundiaan ja uuttaa joukkoon myös omia nyanssejaan, paikoin onnistuenkin. Ja kyllä ne pastissitkin hurjimmillaan tenhoavat, kuten Vade retro, Satana osoittaa. Ristiriitaisista tunnelmista huolimatta suon mielihyvin Mokomalle sen siivun, jonka bändi onnistuu itselleen kaivertamaan. Saattaahan orkesterin vinha esimerkki johdattaa neitseellistäkin sukupolvea kohti thrashin alkujuuria. Itse kuuntelen kuitenkin siihen tarpeeseen edelleen vaikkapa Slayerin Seasons In The Abyssia. Erityisplussaa Ville Pirisen todella tuimasti piirtämistä bändipotreteista!

Kommenttien keskiarvo:

Nimetön kommentoi 26.05.2004:

Pisteet:

No ohan se taatusti pareempi kuin keskinkertainen levy jollaiseksi arvioitsija sen kolmella tähdellään arvioi. TMRH ei tuo maailman mittakaavassa mitään uutta musiikkikartalle, mutta on siinä suomenkieliselle metallille aika perkeleesti uutta ilmaisua vrt. Niskalaaki, Kotarit jotka askartelee aika kapealla sektorilla. Kurimuksestakin on menty eteenpäin rutkasti. Veikkaan ettei ihan heti tule vastaan yhtä monipuolista ja "pioneerihenkistä" suomimetallilättyä...

MikaR kommentoi 27.05.2004:

Pisteet:

Aika tiukka mielipide tosiaan. Pisti ihan miettimään hetkeksi omaakin suhtautumista Mokomaan, jota on tullut sieltä Valu-levystä asti seurattua.

Näkisin TMRH:n luonnollisena ja selkeänä jatkona Kurimuksen thrashin jalostuksessa. Soundit ovat "metalloituneet" yhä jyrkemmiksi ja kovemmiksi, mikä vain lisää entisestään tiukan ryhmän iskua. Toisaalta tältä levyltä ei löydy sitä aivan viimeistä niittiä, joka iskisi kympillä tajuntaan. Viime pitkäsoitollahan Takatalvi oli juuri tällainen piste iin päälle, jota nytkin olisi kokonaisuuden kruunuksi kaivattu.

Mutta mikä tärkeintä bändi ei ole jäänyt viime levynsä "vangiksi", vaan on jatkanut matkaa yhä vain eteenpäin. Myös yhteissoitto tuntuu rullaavan oikein mukavasti, liekö syynä sitten miehistöongelmien mukanaan tuoma kovempi toverihenki? 12 biisin seasta en ole yhtään hutia löytänyt, vaikka kiekko on pyörinyt soittimessa kovalla pieteetillä. Tyytyväinen täytyy siis olla.

Se miksi Mokoma vuosimallia 2004 vetää tällaista thrashia on, mikäli mitään olen haastatteluistaan ymmärätänyt, vain ja ainoastaan bändin oma valinta. Ja todella ihailtavan uhkarohkea valinta onkin, sillä kukapa olisi oikeasti uskonut että suomenkielisellä thrashilla pääsee yhtään mihinkään? Bändi on uskoakseni juuri siinä missä se haluaakin olla, ja hyvä niin. Valu oli aikanaan kelpo levy, vaikka joissain kohdissa pahasti yli menikin. Myös TMRH on hyvä levy, vaikkei ihan klassikko asteelle ylläkään kuten edeltäjänsä.

Nimetön kommentoi 23.06.2004:

Pisteet:

olen ollut mokoman fani jo 3 vuotta. ja tätä levyä on odottettu kuin kuuta nousevaa. levyn biisit on sitä tuttua ja turvallista mokomaa parhaimmillaan. elikkäs ihan peruskielellä PERKELEEN HYVÄ LEVY. ostakaa ihmeessä

Nimetön kommentoi 04.07.2004:

Pisteet:

Itse löysin Mokoman vasta Kurimus- levyn myötä (kuten varmaan moni muukin). Kuten ed. levy niin myös tämäkin tuotos vaati pari kuuntelukertaa avautuakseen kuuntelijalleen. Oikein oivallinen levy, taattua mättöä. En suosittele helpon metallin etsijöille, mutta kovin palkitsevaahan onkin löytää joka kuuntelukerralla jotain uutta. Hyvä, lähes erinomainen levy. Se jokin jää puuttumaan, mutta hyvä meininki.

Nimetön kommentoi 02.08.2004:

Pisteet:

Tämä on tämän hetken parasta suomalaista heviä. Taitoa löytyy kaikilta osaalueita. Soitto on nopeata, taidokasta ja se kuullostaa hyvältä. Vokalisti on varmaankin suomen yksi parhaista. Kappaleet ovat täyttä rautaa. Mokoma ei ehkä ole yltänyt vielä niin suureen suosioon kuin esim. Niskalaukaus tai Kotiteollisuus mutta bandiä arvostetaan hevipiireissä varmasti vähintäänkin yhtä paljon kuin edellemainittuja bändejä ellei enemmänkin.

BlackLight kommentoi 20.08.2004:

Pisteet:

Ihan hyvää kamaa tämä. On muuten ainoa suomenkielinen tämän musiikkilajin bändi josta tykkäilen. Ööh outo sanoitus miulla tossa äsken.. :)