Man-made Mountain: With One Word

Satu Hongiston laululla ja Jyrki Alhaisen soittamilla instrumenteilla porskuttava Man-made Mountain tekaisi 12 biisin verran matskua, poltti levylle ja lähetti Desibeliin. Jostain Nightwishin Tarja Turusen lähitienoilta lauluansa ammentava Satu tulkitsee hyvin korkealta oopperamaisilla äänenpainoilla, tosin pitkälti ilman oopperan dramatiikkaa. Mukavan popeista kitara, basso ja koskettimet –taustoista rockimpiin rynnistyksiin vaihtelevat soitinosiot ovat ainakin minun korvaani osassa kappaleista jotenkin aivan eri maailmasta kuin laulu ja saatekirjeen mukaan seiskytlukulaisille esikuville kumartava soitto onkin kaksikon antoisampaa puolta. Tosin levyn jatkuva vaihtelu hempeästä popista paahtavastikin säröilevään rokkikitaraan hukuttaa sen punaisen langan... mikäli sinä johdinnuorana ei sitten pidä Sadun laulua. Rummut levylle on otettu sämpleistä, hivenen mietityttää että miksei Jyrki nyt sitten niitäkin itse? Niin ja laulusta pitää vielä todeta, että hetkittäin aika vahvastikin esiin purskahteleva fingelska ei kyllä ainakaan meikäläiseltä lisäpisteitä kerää. Jos englanniksi halutaan laulaa, niin ääntämiseen voisi panostaa.

Poppiksella Promises -avausraidalla talttakitara vielä luistaa hyvin yhteen laulun kanssa, kitaravinguttelevilla väliosilla biisi venyy yli viiden minuutin. Uhkaava pariminuuttinen Too Much säröily tukee hyvin laulua. Tähän asti yhtyeellä on yhdenlainen selkeä linjaus, mutta sitten: iloiseen poppikseen Career Satu toki viisaasti supistaa ilmaisustaan kaikkein terävimmän äänihelistelyn, silti kokonaisuus kuulostaa minun korvaani aika oudolta, johtuen lähinnä täydellisestä muutoksesta kahteen edelliseen raitaan verrattuna. Bassolla synkistelevä Misery lähtee jälleen aivan eri maailmoihin. Yritetäänkö tässä testailla vähän kaikkia suuntia, mihin olemassaolevan kokoonpanon taidoilla pystytään? Lopputulos tuntuu kuitenkin olevan sekava kuin USA:n presidentinvaalien ääntenlaskenta Floridassa. Mainio You palaa taas heleään hissutteluun, jossa ei sinänsä ole mitään suurempia motkotettavia. Jos koko levy pitäisi sisällään Youn ja Careerin kaltaisia popkeinuttajia, alkaisi meikäläisen suunnalta pisteitä tippua. Junnaava Silent ei meikäläistä lämmitä ja alta kaksiminuuttinen yy-kaa-koo –paahto Unknown saa huokailemaan syvään ja hämmästelemään, että mitä hittoa? Vielä punkahtavaa rokkihuohotustakin... Hymypoppis Sorry pääsisi taas meikäläisen supistamalle eepeelle, jos itse olisin puikoissa. Samoin haikea Light, Midnightin mollisäröily tiukkoine paahtoineen taas... No joo, duo tietysti tekee mitä tahtoo, mutta niinpä minäkin toki saan oman mielipiteeni ilmaista. Uneliaasti humiseva Dreamlover Jyrkin akustisella kitaralla ja taustalla hiljaisina ulisevilla koskettimilla avaa vielä yhden ladun tällä 12 kappaleen sillisalaatilla, josta ei ainakaan minulle juuri iloa irronnut. Muutama yksittäinen biisi toimii, kokonaisuus yskii pahasti.