Cranes: Particles & Waves

Dadaphonic

Portsmouthilais -yhtye Cranes vieraili monien fanien iloksi Suomessa 12 vuoden tauon jälkeen, itsekin sain kunnian todistaa yhtyeen keikkaa Tampereen Klubilla. Monipuolisen keikan lisäksi paikan päältä saattoi myös lunastaa itselleen yhtyeen tuoreen seitsemännen studiopitkäsoiton, Particles & Wavesin. Keikalla viisihenkinen yhtye innostui hivenen rokkaamaankin, mutta tuoreella levyllä koneisen unelias, hetkittäin lähes laahaava jumitus on homman nimenä. Solisti Alison Shaw’n lapsenomainen laulutulkinta sopii eteeriseen leijuntaan kuin tuore sipuli hernekeittoon, eli erinomaisesti.

Alisonin ja velimies Jim Shaw’n sävelkynästä ja runosulasta lähtevät biisit muodostavat kyseessä olevalla levyllä kymmenen kappaleen ja vajaan kolmen vartin rauhallisen äänimatkan. Vanishing Pointin kuulaan kristallinen ”jääluolapiano”, humiseva äänimatto ja Alisonin kaikuisa laulu ovat erinomaista musiikkia rauhoittumiseen, miksei meditointiinkin? Parin minuutin kohdalla sytytetään savuke ja tuodaan kitara ja rummut mukaan äänimatkaan, biisi kasvaa huomattavasti elävämpään ja iloisempaankin suuntaan. Kirkkaasti sykkivä, parin minuutin instrumentaalipulssilla käynnistyvä K56 hypnotisoi uneliaasti, kerroksittain kasvava huminatausta ei koskaan nouse siihen raivoon, mitä esimerkiksi kotimainen Magyar Posse menestyksekkäästi käyttää. Jimin rosoisella laululla sipsuttava Every Town tuo pienen leikittelevän ilon hetken levyn keskelle, kun Cranes muuten tarjoilee levyllään ylen anteliaasti eteerisempiä pilvilinnoja. Seuraavina kuullaan hidastetun filmin tahtiin lumisadetta tuijotteleva, erittäin vaikuttava Here Comes The Snow vinoilevine kaaoskosketinmausteineen sekä kiivaammin etenevä mainio nimibiisi metallisella tahdinpidolla, jossa Alison laulaa ranskaksi(?). Akustisella kitaralla ja Alisonin laulua tukevalla urkukuviolla tarttuvasti poppaileva Avenue A pitää tasoa samalla ylhäisellä hyllyllä, jonka laidassa lukee ”erinomaista!”, samoin kristallisen pianokuvion luomassa tyhjiössä keinuva Astronauts.

Cranesin äänimaailma vuosimallia 2004 on kertakaikkiaan koskettavaa, herkkää, unista ja tietysti eteeristä. Hivenen herättelyä syvimmästä unesta tarjoaa akustisen kitaran ja kiertelevän kosketinnäppäilyn tahtiin pohdiskeleva Far From The City, jossa Alisonin laulu on – jos mahdollista – vielä edellisiäkin raitoja suuremmassa roolissa. Japanilaiset geishat nousevat itselleni mieleen jopa reippaasta etenevästä Streamsistä, päätösraita Light Song palauttaa kuulijan musiikkimatkalta vinoilevaan pianosooloiluun ja efektipöhinöihin poikkeavana soittorasialaulelmana. Cranes todistaa olevansa edelleen parhaassa terässä, kerta toisensa jälkeen loistavia levyjä. Jos rauhalliset äänimaailmat eivät samantein paina silmäluomiasi kiinni, suosittelen tutustumaan.