The Bones: Straight Flush Ghetto

People Like You

Näin siinä voi käydä, kun yhden tempun ponilla ratsastaa liikaa. Se väsyy. Kakkosalbumi Bigger Than Jesuksella miehekästä punk rockia revitellyt Bones kouraisi syvältä sydämestä, mutta kahdessa vuodessa sen jälkeen sen olisi pitänyt oppia jotain uuttakin. Soittaahan hurrilauma edelleen takki auki tyrnää punk rockia asenteella, jossa ei liikoja kysellä. Turpa kiinni ja suksi kuuseen, jos ei miellytä niin kuin eräskin Straight Flush Ghetton raita (Shut Up, Get Out) on nimetty.

Ei Bones nyt aivan Backyard Babiesiksi ole ryhtynyt, vaikka vääräleuat ovat sellaistakin esittäneet. Bonesin biisit vaan ovat liian samankaltaisia tehdäkseen vaikutusta enää toista kertaa. Etenkin laulumelodiat kulkevat todella ennalta-arvattavasti, mikä tuo väkisinkin mielikuvan, että tämäkin biisi on jo kuultu. Tätä edesauttaa myös se, että Straight Flush Ghetto on kuudentoista kappaleen mitassaan aivan liian pitkä, vaikka itse biisit maltetaankin pitää inhimillisissä mitoissa. Ja biisimateriaali on tällä kertaa juuri karvan verran tasapaksumpaa edellisiin levyihin verrattuna. Kokonaisuudesta esiin ponnahtavat hittirenkutukset puuttuvat.

Vaihtelua tuo reipas Motörhead -pastissi Dog Allmighty ja solisti Bonerin piilevät Danzig -maneerit esiintuova Bottlecry Salut, joka on silkkaa Misfitsia. Tosin tekstissä vilahtelevasta Gracelandista ja valepukuisesta paholaisesta päätellen ensisijaisena vertailukohtana oli varmaan Elvis. Vaikka punk rock -hierarkiassa Straight Flush Ghettolla päästäänkin pitkälle, ei Elvarin kanssa kannata ruveta isottelemaan. Siinä kilpalaulannassa käy aina huonosti.