Pori Jazz 2015 - lauantai
18.07.2015
Kirjurinluoto/Pori
Festivaalin viimeinen päivä tarjosi mm. vanhenemisen väistämättömyyttä sekä täydellistä häävalssia.
Pori Jazz 2015:en lauantain aloituksesta on minun hieman hankala kirjoittaa, koska olen Aino Vennan häiriintynyt fani. Voisin hehkuttaa tuota värisyttävän komeaäänistä ja -asenteista lumoojatarta kauemmin kuin 1983-vuosimallin Mercedes Benz 240D:täni akku tyhjänä 35:n asteen pakkasaamuna. Sujuvasti englannin ja ranskan välillä flirttailevan singer-songwriterin setti sisälsi silkkaa kauneutta molemmilta levyiltään mm. jousten ja salaperäisen Omnichord-robottiharpun tukemina. Erikseen mainittakoon kitaristi(-huuliharpisti) Joonatan Kotilan varmaotteisuuden filtteri, josta ei lurahda läpi nuottiakaan liikaa.
Pitäisi mennä jonkun kanssa naimisiin ihan vain sen takia, että saisi häävalssiksi Waltz to Parisin!
Erityisplussa myös sille, ettei Venna sortunut esittämään Tin Roof -levynsä piiloraitaa Kesäyö (Summertime). Kyseisen, sinänsä aivan ihanan version esittäminen olisi harmillisesti nollannut ja latistanut ainokaisen omaan tuotantoon perustuvan esityskokonaisuuden.
Olin käynyt kymmenet Jazzit, mutten koskaan ollut seissyt päälavan katsomon eturivissä, turva-aidan liepeillä, ennen kuin nyt. Setin loppupuolella alkoi sataa. Se ei haitannut. Sade jatkuisi loppupäivän. Minulla olisi hyvä mieli koko loppupäivän. Kiitos Aino, t. Janne, sano sibbe kun sanattomaksi setti sai.
Siinä missä Rauhakylä sijaitsee Turusta hieman Poriin päin, sijaitsee Liv Warfield Featuring the NPG Hornz lauantain popimmalta jessie-faith-sandé -akselilta enemmän groove- ja soul-juuriin päin. Koleasta säästä huolimatta Princen tuotannosta tuttu torvisto soi suvereenin gilletenterävästi. Alussa pelkäsin, että pantteri Warfield lähtee maalailemaan liikaa, ja paikoin volyymiä löytyikin, mutta tyylin- ja asianmukaisesti, tuoden mieleen modernimmaksi jalostetun Aretha Franklinin sekä hengenheimolaisensa. Pienet raastinrautaäänimomentit mennevät tekniikan (vajavaisuuden) piikkiin.
Me kaikki vanhenemme jonain päivänä, ja Orquesta Buena Vista Social Club sen mukana. Suhtauduin sen (tämänkertaisen) jäähyväiskiertue-esiintymiseen samanlaisella lämmöllä kuin 2010, jolloin päälavalla esiintyi John Fogerty. Eli tietenkin kulta-aika on ohi, mutta tulipahan todistettua, eikä rahastuksen makua jäänyt, kuten esimerkiksi Sly Stonen kohdalla 2007. Perushyvälle 2-3:n soinnun son-kilistelylle ei voinut olla vihainen, ja myöhemmin kuultiin vielä niitä mainioita klassikkolevyn hittejä. Henk. koht. olisin kaivannut mukaan kiireettömämpää, hitaalloista bolero-meininkiä, tyyliin em. levyn Dos Gardenias, mutta puutteet sai unohtamaan Omara Portuondon mukanaolo. Grand Old Lattarilady lauloi antaumuksella mm. meille jylhille skandinaaveille tutut hitit Besame mucho ja Quizas, quizas, quizas. Ja olivat täkäläisistä humppapumppuversioista melkoisen kaukana yläpuolella nuo tulkinnat. Portuondon kasvot olivat hyvin ja antoisasti eletystä elämästä kauniit, jo hieman raukeat. Oranssin latinoauringon saattamisessa lavalta oli haikeaa lopullisuuden tuntua. Kaikkea lipunhintavastinetta ei saa pelkästään musiikista. Tämä oli ehkä paras näkemäni keskinkertainen keikka. Hyvästi, ja kiitos, Omara: et unohdu.
Jo vuodesta 1964 soittanut tanssittavamman funk-soulin suurnimi Kool & The Gang oli Pori Jazzeilla viimeksi vuonna 2000, ja kyseinen keikka oli festivaalikanssaviettäjieni mielestä ala-arvoinen. Mutta nyt oli moinen laatunotkahdus korjattu, ja mm. Jungle Boogie sekä Celebration väkisinottivat allekirjoittajankin kihtiset kintut. Torvet eivät olleet moksiskaan sadesäästä, ja pöytäkirjoihin merkittäköön, että tällä hetkellä Kool & The Gang -nimellä esiintyvä kokoonpano on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Alkuperäisjäsenten läsnäolo ei aina ole itseisarvoinen pakko, kun vain löytyy tarvittavaa energiaa ja kunnioitusta yhtyeen hittejä ja juuria kohtaan.
Loppuillan suurta yleisöä viihdytti Robert Plant -niminen hevispanielipieru, joka oli aikoinaan ansainnut kannuksensa yliarvostetussa, enemmälti kitaristeja kiinnostavassa nuoriso-orkesterissa nimeltä Led Zeppelin.
Pori Jazz 2015 oli kohdaltani parhaita Jazzeja kuunaan. Tietenkin kun kumartaa, niin myös pyllistää: paljon hyvää jäi kokematta, mutta ehkä jo seuraavan vuoden sisällä keksitään jonkinmoinen todellisuusmanipulaatiotekniikka, jonka avulla ihminen voisi kuunnella useammassa paikassa useampaa keikkaa yhtä aikaa.
Eli ylläpitäkää ihmeessä, arvon järjestäjät, tätä smorgasboordi-konseptia vastakin. Erityisesti toivoisin Teidän pitävän kokeiluluontoisen oloisen Teatterilavan myös tulevina vuosina käytössä vaihtoehtojen ystäville. Eikä ihan pieni asia ole sekään, että lauteille oli mahdollista mennä pitämään sadetta – tai ottamaan vaikka tirsat!
Ja varautukaa toki myös siihen, että kritisoin anniskelupolitiikan viimevuotisen muuttamisratkaisunne alimpaan pormestarinluotoon joka vuosi tästä lähin. Hei, satakuntalaisina ymmärtänette tämmöistä varsinaissuomalaista: ei hänkään unohda.
Tiesittekö muuten, että jos satakuntalainen ja varsinaissuomalainen parittelevat, jälkeläisestä tulee lisääntymiskyvytön vittuilija, eli ns. ihmismuuli?
Pori Jazz torstai
Pori Jazz perjantai
Janne Kuusinen
Kuvat: Pori Jazzin virallinen kuvapankki
