Marja Mattlar: Polku
Julkaistu: 02.03.2007
Arvostelija: Otto Suuronen
Isis
Hartolan Vuorenkylässä asustavan laulaja/lauluntekijä Marja Mattlarin edellisestä levystä on ehtinyt vierähtää jo lähes neljä vuotta. Yari Knuutisen kanssa yhteistyössä tehty Tuli (2003) jatkoi Mattlarin folk-sointista uraa monipuolisena ja värikylläisenä. Uudelle Polku-levylle Mattlar haki yhteistyökumppaneikseen folk-vaikutteisen progressiivista musiikkia soittavan Tenhi-yhtyeen Ilmari Issakaisen ja Tyko Saarikon. Sovituksista ja tuotannollisista ratkaisuista vastanneet Issakainen ja Saarikko ovat tehneet levyn kokonaisuudelle erinomaista jälkeä. Tuottaja/sovittajakaksikko ovat lähteneet liikkeelle siitä, missä trubaduurimaiset laulut syntyvät, lauluntekijän äänestä ja akustisen kitaran kauniista soinnista. Polku –levyn tunnelmissa kuuluvatkin erilaiset äänityspaikat, joissa levy sai muotonsa. Albumia äänitettiin niin vanhassa kansakoulussa, lauttasaarelaisessa olohuoneessa kuin myös lampolan vintillä Hartolan Vuorenkylässä.
Mattlarin uuden levyn kansia tarkastellessa paljastuu jo pitkäsoiton tumma yleissävy, joka saa levyn edetessä paikoin entistä synkkäsävyisempiä piirteitä. Ensimmäisillä kuuntelukerroilla Mattlarin sävellykset tuntuvatkin pohjattoman surullisilta, jopa raskailta, mutta hiljalleen kuulijan täyttää ymmärrys musiikin lohdullisuudesta. Mattlarin musiikissa on yhä voimallisemmin sellaista syvyyttä, joka pysäyttää ja avautuu vain maltillisessa kuuntelussa, hämärretyn huoneen nurkassa.
Tekstittäjänä Mattlar on ensiluokkainen, syvällinen ja tulkitseva, humaani ja välittävä. Siitä esimerkkinä toimii esimerkiksi Elämän eteisessä –kappaleen tekstikohta: ”Miten ohimot odottavat / kuinka kaipaavat kehräsluut / ja ihminen siinä välissä / on niin samanlainen kuin muut”. Samu Kytösen englanninkielelle tekemät käännökset ovat erinomaisen onnistuneita, ja saavat suomenkielellä esitetyt kappaleet kuulostamaan entistä hienommilta.
Taitavasti valittu muusikkoryhmä tekee hienoa työtä. Aila Hettulan oboe, Eveliina Kontion kantele, Inka Eerolan viulu ja Unna Kemppaisen sello näyttelevät kokonaisuudessa merkittävää roolia. Kappaleiden sovitusratkaisut ovat hillityn harkittuja, ja niiden pienimmissäkin nyansseissa on arvokkuutta. Sanoiksi lauluun muodostuu elegiseksi valssiksi ja viimeisenä kuultava Mikä jää huipentaa albumin. Monissa lauluissa hyödynnettävä kaikuefektin läpi ajettu piano kuulostaa upealta, mutta houkuttelevasti annosteltuja rumpu- ja lyömäsoittimia olisi suonut kuulevansa vielä entistä enemmän.
Polku on kypsä ja vahva levy, jonka rohkenen nostaa Mattlarin tähänastisessa tuotannossa peräti vuoden 1993 Pariisi-Vuorenkylä –levyn tasolle. Toivottavasti polku johtaa jatkossakin yhtä ennakkoluulottoman näkemyksellisyyden pariin.
Marja Mattlar
Kotimainen laulaja/lauluntekijä, jonka musiikki on folk-henkistä.
Linkki:
marjamattlar.net
(Päivitetty 1.7.2012)
Kommenttien keskiarvo:
Ensikosketukseni Mattlarin musiikkiin oli hyvinkin herkullinen sattuma, jota en malta olla mainitsematta. Teini olin vielä juu. Tv:stä tuli 90-luvun alkupuolella haastatteluohjelma, jossa keskusteltiin levybisneksen laeista ja musiikin kaupallisuudesta. Vastakkain olivat tuottajapuolta edustanut Lasse Norres sekä independent-osastolta Marja Mattlar. En muista tarkkaan, mihin lopputulokseen ohjelmassa päädyttiin, josko mihinkään, mutta Norresin kommenteista sain sen käsityksen, että Mattlaria olisi pitänyt tuotteistaa enemmän, jotta sinänsä ”ihan kiva” musiikki myisi. Heikompi artisti olisi varmaan ohjelman jälkeen mennyt nokian hihnalle, mutta Mattlar ei vain porskuta edelleen, vaan kroolaa tasaisen mukavasti, mikä on musiikin ystävän kannalta hieno asia.
Musiikkia on hankala kuvata ilman pakollisia vertailukohtia, joista en muuten niin välitä. Mattlarin musiikillisessa otteessa ja oman tien kulkijuudessa näkisin yhtymäkohtia Mikko Perkoilan tuotantoon. Mukana kuulen myös ripauksia Tuula Amberlaa ja Leonard Cohenia, mikä osoittaa, että Mattlar on niin sanotun ”naisartisti” -käsitteen yläpuolella: sukupuoliset lokeroinnit menettävät merkityksensä hänen musiikissaan, jäljelle jää vain hieno ja tärkeä Ihmisen Tekemä Musiikki. Suosittelen lämpimästi aloittamaan Mattlarin tuotantoon tutustumisen kokoelma-cd:stä ”Lintu”, joka kattaa vuodet 1991-2001.
Tällä levyllä suomi kuulostaa kauniilta. Mietityt lyriikat liikkuvat kernaasti luonnonläheisissä, seesteisissä tunnelmissa. Mielikuvista pinnalle puskee ensimmäisenä jonkinmoinen ”fantasia-folk”. Sen verran on eteeristä meininki, että ns. fantasiamusiikin tehojen ylipäätään tulisi joutua etenkin nuoremman kuulijan suurennuslasin alle. Elämme aikaa, jolloin räikeänmustat gootit ja nuoren airasamulinin näköiset wannabe-sopraanot kiljuvat korkealta taakien kitaravallien säestyksellä jo miljoonaan kertaan keksittyjä sävelkulkuja. Vähän on kuitenkin jälleen kerran paljon: kitara- ja jousisävyt vievät avaramielisen kuulijansa metallihelvetin asemesta rauhaisaan tolkien-maailmaan, jossa sormus on jo ehditty viskata hornantuuttiin. Vähäeleisyys muodostaa suuria liikesarjoja. Myös se, että yli kolmeminuuttiset kappaleet toimivat, on hyvän musiikin/levyn tunnusmerkki.
Tummasävyinen, mutta silti eloa ja eloisuutta tarjoava ”Polku” ei päästä helpolla: vastineeksi se kestää -ja vaatii- rajattoman määrän kuuntelukertoja. Itselleni hienoimpia väristyksiä on tähän saakka suonut raita Ajan vartija, joka on täsmästimulointi mielikuvitukselle, kuin suomalainen vastine Twin Peaks -tv-sarjan äänimaailmalle. Pianon kilkkeet kruunaavat raidan jännittävyyden, jännitteisyyden, antaen tärkeää osviittaa siitä, mistä musiikissa on kyse.
Hallitusti hauraan kuuloinen, juuri siksi miellyttävä-ääninen Mattlar tarjoaa kiireetöntä ja ennen kaikkea ainutlaatuista musiikkia valveutuneille ihmisille, jotka tavaratalon cd-laarin ääreen saavuttuaan alkavat järjestellä toisten hujan hajan jättämiä levyjä. Olkoon sitten ”marginaalia”, jos sanoin kuvailla pitää. I don't know much about marginal, but I know what I like!