Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 46 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Kesätunnelmissa 25.4.2002, Nokian syrjäisessä tuomiokapitulissa.

Olemme saapuneet taitekohtaan. Jo yli puoli vuotta rakennettu rakas nettilehtemme Desibeli alkaa olla julkaisuasteella. Arvosteltavia levyjä satelee epämääräisen kiihtyvällä tahdilla, innostusta löytyy niin yleisöltä kuin tekijöiltäkin. Pressistatustakin on jo muutamaan tapahtumaan saatu. Lehden eri osiot hioutuvat omiin lokeroihinsa ja rakentavat identiteettiään hetki hetkeltä. Samoin rakas tekijätiimimme alkaa löytää omia juttujaan ja vahvuuksiaan.

Festarikausi lähenee, joten jutunaiheita riittää. Kontaktit ja tietotaito kasvavat. Yritämme parhaan kykymme mukaan ehtiä ja osata vastaamaan haasteisiin. Pienet katkokset, ainainen teknisten asioiden, ja miksei tekstiasunkin, viilaus kulkee edelleen käsi kädessä perusasioiden, eli arvioiden ja juttujen tekemisen kanssa. Mutta valo tunnelin päässä pilkottaa jo hieman. Tai sitten se on tuo kesän taivaalle nostama aurinko, joka häikäisee.

Kuten kaikissa projekteissa, joita talkoilla tehdään, on oltava kärsivällinen, mutta jämäkkä. Vaikkei Desibeli olekaan vielä aivan täydessä iskussa, on valtava työmäärä kieltämättä tehty. Siitä suuri kiitos kirjoittajille ja tekniselle dynamic duolle. Nyt erotellaan jyvät akanoista, who’s hot and who’s not. Ennenkaikkea tällä haemme takaa luotettavuutta, sujuvuutta ja vilpitöntä intoa tekemisiimme.

Kuinka säilyttää puhdashenkisyys ja toverihenki ylikaupallisessa maailmassa, kun lehden mainostusta olisi edistettävä? Ja kuinka saavutamme alati kasvavan lukijakunnan tässä verkkomediaviidakossa – eihän ole kenenkään intressien mukaista jos vaivannäkömme hedelmiä lukee viikosta toiseen ympäripyöreät kahdeksan ihmistä? Tosin askeleita ylöspäin on jo otettu, ensimmäinen Desibeli-aiheinen lehtijuttu ilmestyi viime viikolla Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa. Myös lehdistötiedote on otettu työn alle.

Tähän lopuksi pieniä paljastuksia Desibeli-porukan arjesta; Walbu laskeutuu kesäkuussa Tampere-planeetalle, huhut päätoimittajan mieskunnosta pitävät paikkansa, Che juoksee kesän aikana maratonin, JariT käynnee Manchesterin jalkapallostadionilla, go City!, Qsinen tulee pukeutumaan rokin jumalaksi kerran jos toisenkin, Aapo on kuulemma suuntaamassa Sexhibitioniin... Lisää paljastuksia VOI löytää tuoreimmasta Seiskasta.

Kiihkeän kirjoitusaktin pääpiruna ähki linssilude Valpasvuo - apupoitsun virkaa hoiteli Herra päätoimittaja Jokirinne.

Lukukertoja: 854
Vapaa vyöhyke
Vapaalla vyöhykkeellä myös
Korvat Intian valtamerellä
KIRJA: The Doors & Ben Fong-Torres: The Doors, Like 2008
KIRJA: Alice Cooper: Golfhirviö
Desibeli maailmalla: Primavera, Metalcamp, Roskilde, Wacken
KIRJA: Mika Saastamoinen: Parasta lapsille – Suomipunk 1977-1984
KIRJA: Everett True: Nirvana – Tositarina, Johnny Kniga 2007
KOLUMNI: Hikinen iltapäivä – lyhyt oppimäärä musiikkitoimittajaksi, osa 1
Musiikkivuosi 2007 Desibeli.netin toimituksen silmin
KIRJA: John Robb: PUNK! Brittipunkin haastatteluhistoria , Like 2007
Kirja + CD: Turpa auki! Rap-lyriikkaa.
Desibelin festaripaketti kesän kattavin
KIRJA: Julia Blackburn: Billie Holiday – Muistoja Jazzin Kuningattaresta, Like, 2007
KIRJA: Barry Miles: Frank Zappa, Johnny Kniga 2007
ELOKUVA: Säestetyt mykkäelokuvaesitykset [Sodankylä]
Desibeli maailmalla: Metalcamp, Roskilde, Primavera, Accelelator, Wacken
KOLUMNI: Sytytän itseni tuleen suorassa radiolähetyksessä eli työskentely rockfestivaalilla on rankkaa sekä fyysisesti ynnä etenkin henkisesti