Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 47 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Weeping Willows: Presence
Arvioija: Jari Jokirinne
Arvio:

Virgin

Harvan bändin uudistuminen on herättänyt yhtä paljon närää kuin ruotsalaisen Weeping Willowsin. Kahdella ensimmäisellä pitkäsoitolla yhtye soitti hyvin perinteikästä, rautalankaan ja tremolo-soundeihin pohjautuvaa kaihopoppia, kun taas edellisellä Into The Light -levyllä WW yht’ äkkiä haki inspriraationsa Depeche Moden ja The Curen kaltaisista nimistä. Minun silmissäni muutos ei kuitenkaan ollut niin radikaali, että siitä olisi ylipäätänsä mitään metakkaa pitänyt nostaakaan - WW yksinkertaisesti päivitti sointinsa ja tämä kehitystyö jatkuu Presencellä. Sen sijaan huomio olisi pitänyt kiinnittää heikentyneeseen biisimateriaalin, joka ei millään tasolla pystynyt vastaamaan loistavalle Endless Nightille.

Nyt Weeping Willows on jälleen onnistunut. Parissa kappaleessa (esim. avaussinkula Stairs) yhtye on jopa myöntynyt yleisen painostuksen alla ja palannut vanhaan tunnistettavaan linjaansa. Olitpa linjan kummalla puolella tahansa, ei Stairsin loistoa voi mennä kiistämään. Magnus Carlson on yksi skandinaavian parhaista tulkitsijoista ja tähän biisiin mies on saanut puristettua jopa tipan sydänverestään. Ainoa todella vahvasti Depeche Modelta haiskahtava siivu Presencellä on Lost Love, jonka taustat ovat liki identtisiä DM:n soundimaailman kanssa, eikä Carlsonin laulusuorituskaan kovin kauaksi Dave Gahanin vastaavasta pääse. Pastissi tai ei, Lost Love on mielestäni upea kappale ja tuo levyn pakahduttavaan tunnelmaan pientä kevennystä.

Ja mikä parasta, Presencen liito kestää loppuun saakka. Neljäänkymmeneenyhteen minuuttiin ei mahdu yhtään perustelematonta hetkeä, vaan tasaisen laadukasta matskua on maltettu säästellä levyn loppupuolelle asti. Esimerkiksi kelpaa levyn upeasti päättävä akustinen Pretty Little Babies, joka todistaa että Weeping Willows ei pelaa ainoastaan yhden toimivan kortin varassa.

Linkki: www.weepingwillows.nu
Päivämäärä: 10.05.2004
Lukukertoja: 2001


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 14.08.2004:
Pisteet:
Curea? Mielestäni musiikki on kyllä lähempänä vaikkapa sellaista megabändiä kuin NEW ORDER! Bändi pitää nähdä ja kuulla kunnolla ennenkuin raapustaa mitään... Monelle ROSKILDEN kävijälle tuttu bändi, esiintynyt siellä useasti. Jep, pidän kyllä. ROK!

JariJ kommentoi 15.08.2004:
Pisteet:
Kiitos hauskoista kommenteista, mutta pitääkö sitä Roskildea joka arvion yhteyteen änkeä? Sama laulu kuin Patti Smith ja Penniless-arvioissa ja epäilemättä samasta osoitteesta...

leijonamieli kommentoi 19.12.2004:
Pisteet:
Weepparit itse on monesti kertoneet kuunnelleensa Agentsia bändin alkutaipaleella. Precence on ehkä heikoin levy bändiltä, mutta on silti kuunneltavaa kamaa.
Muistan vielä kuinka aikanaan ensimmäisen kerran näin "touch me2 videon ja pohdin kuinka joku ruotsalainen raiskee depeche modea?! Nykyään kaikki on toisin.


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Weeping Willows

Ruotsalainen kaiho-popin ja melankolisten tunnelmien mestaruussarjan bändi.

Kotisivut: www.weepingwillows.nu

(Päivitetty 10.05.2007)
Levyarviot:
Fear & Love

22.03.2007
Arvostelijana Mika Roth
Presence

10.05.2004
Arvostelijana Jari Jokirinne

Livearviot:
Weeping Willows (Swe)

09.05.2007
Klubi/Tampere
Ruisrockin sunnuntai

11.07.2004
Ruissalo/Turku
Weeping Willows (Swe), Tiger Lou (Swe)

22.04.2004
Klubi/Turku