Capitol

Jos Kraftwerkin aktivoituminen yli vuosikymmenen kestäneen hiljaisuuden jälkeen oli elektronisen musiikin suurin tapaus pitkään aikaan, voidaan rokkirintamalta sanoa samaa yhtyeestä nimeltä Jane’s Addiction. Onhan yhtyeen edellisestä, pelkästään uutta materiaalia sisältäneestä pitkäsoitosta kerennyt vierähtämään peräti 13 vuotta. Tuolloin ilmestynyt Ritual De Lo Habitualin nosti bändin sekä kaupalliselle että taiteelliselle huipulle, mutta vituralleen menneiden henkilökemioiden vuoksi Jane’s Addiction otti ja hajosi. Janen keulahahmot Perry Farrell ja Dave Navarro eivät jääneet kuitenkaan toimettomaksi – Farrellin Porno For Pyros julkaisi kaksi hyvätasoista kiekkoa ja Navarro pääsi leikkimään rock-jumalaa One Hot Minute-kauden Red Hot Chili Pepperssissä. Vuonna 1997 Jane’s Addiction julkaisi sekalaista matskua (livejä, ylijäämiä + muutama uusi biisi) sisältäneen Kettle Whistlen, mutta täysipainoista comebackiä saimme odottaa tähän vuoteen asti.

Ja tällä kertaa odotus on todellakin kannattanut - Strays on yksinkertaisesti loistava levy. Levy osoittaa että Jane’s Addiction on jälleen yksi esimerkki parivaljakosta, jonka tatsi kimpassa on maaginen, mutta omillaan enintään keskinkertainen. Se ei haiskahda tippaakaan laskelmoidulta tai väkinäiseltä vanhan lämmittelyltä, vaan potkii suoraan munille heti ensi tahdeista lähtien. True Nature, nimibiisi ja sinkkuvalinta Just Because pyöräyttävät levyn sellaisella vauhdilla käyntiin, että loppuosalta odottaa väkisinkin rimanlaskua. Sitä saakin odotella hamaan maailmanloppuun asti, sillä Strays pitää hurjan vauhtinsa yllä koko 48 minuuttia. Instant-Jane-klassikkoiksi voi parin viikon kelailun jäljiltä nostaa edellä mainittujen lisäksi ainakin The Riches, Price I Pay, Suffer Some- ja To Match The Sun-biisit.

Straysin vahvuus ei nojaa pelkästään ensiluokkaisiin kappaleisiin. Vanhan liiton rockmies Bob Ezrinin (mm. Pink Floyd, Lou Reed, Hanoi Rocks) tuottamaa levyä voi helposti kuvailla niin nyanssirikkaaksi kuin dynaamiseksikin, ilman että ne varsinaisesti tekevät oikeutusta sen sisällölle. Vaikka aivan kymppiin asti en tohdi Straysia nostaa, on se vaivatta vuoden tähänastinen huippu, kristallinkirkas kiteytymä modernista rockmusiikista vuodelta 2003.