Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 155 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Abduktio: Thermidor
Arvioija: Ilkka Valpasvuo
Arvio:

Combat Rock Industry

Abduktio on jo aiemmilla tuotoksillaan iskenyt itsensä naulapyssyn jykevällä nakutuksella suomalaisen hardcoren eturiviin. Eikä tuore Thermidor-albumi ainakaan tiputa tiukalla asenteellaan ja soljuvalla musiikillaan vakuuttavaa viisikkoa sieltä. Pikemminkin päinvastoin – Thermidor todistaa että yhtyeellä on edelleen paljon sanottavaa sekä teksteissä että sävelkynän puolella.

Mikko Suikkasen karhea huuto on edelleen tallella, mutta tuntuisi että yhtye on hakenut soundiinsa entistä enemmän myös tarttuvia kitaramelodioita. Sama melodiahakuisuus ja kiivaudesta huolimatta osasta biiseistä nouseva rauhan ja hötkyilemättömyyden tunne on tarttunut myös laulupuolelle. Niinpä esimerkiksi Kuparintuoksuisen bluesin rauhallisesti ja – kyllä, jopa kauniisti – maalaileva väliosa, Rosa Parksin komean kertosäkeen koukukas suora laulu, Rauhanehtojen hienot stemmat ja jopa haaveillen maalaileva loppu tuovat hienosti vastapainoa edelleen pääasiana olevalle tiukalla mätkeelle. Puhumattakaan instrumentaalisen nimibiisin kaikessa rauhassa kasvavasta tunnelmallisuudesta. Vastakohdat täydentävät toisiaan ja Abduktio osaa sulauttaa omat ääripäänsä toimivasti yhteen ja samaan kaavaan. Minkäänlaisesta ”löystymisestä ” tai jonkinlaisesta periksi antamisesta ei missään nimessä ole kyse, vaan huomattavasti kasvaneesta sävykkyydestä. Ja sen avulla tiukat päädyt kuulostavat entistäkin tiukemmilta. Minun korvaani ehdottomasti hyvä ja toimiva suunnanvalinta.

Linkki: Abduktio @ Desibeli
Päivämäärä: 26.03.2008
Lukukertoja: 620


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Abduktio

Ylöjärveläinen hardcore-punk -viisikko.

Kotisivut: kapina.org/abduktio

(Päivitetty 26.03.2008)
Levyarviot:
Thermidor

26.03.2008
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Tuli kulje kanssani

14.06.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Perustuu tositapahtumiin

05.05.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo

Valokeilassa:
Abduktio ottaa tulenpalavasti kantaa, mutta ei halua levittää vihaa

04.07.2005


Livearviot:
Ilosaarirockin lauantai

14.07.2007
Laulurinne/Joensuu
The Haunted (Swe), Burst (Swe), Abduktio

20.02.2007
Lutakko/Jyväskylä
Pitkä kuuma kesähelvetti: The Haunted, Abduktio

11.08.2006
Tavastia/Helsinki
Puntala-Rockin lauantai

24.07.2004
Puntala/Lempäälä
Jairus (UK), I Walk The Line ym.

10.03.2004
Yo-talo/Tampere