Skivkraft/Firebox

Nykyään on yhä tavallisempaa puhua "progesta" erillään "progressiivisesta" musiikista. Ensinmainitulla viitataan tällöin sellaiseen musiikkiin, joka seuraa uskollisesti 70-luvun progressiivisen rockin tyyliä. Kovin "edistyksellistä" tai "uudistuvaa" tämä kun ei enää ole, vaikka ei ole tietty mitään syytä väheksyäkään näitä muusikoita, jotka hakevat innoitusta menneestä, sen enempää kuin muidenkaan vakiintuneiden tyylilajien edustajia.

Suomenruotsalainen Prime Mover on yksi tällainen yhtye. Heidän musiikissaan voi kuulla suoria kaikuja lukuisten muiden tekijöiden työstä, Jethro Tullista Gentle Giantiin, Marillionista Bo Hanssoniin. Toki mukana on uudempaakin vaikutetta, sillä jos nuorena on kuunneltu innokkaasti Pearl Jamia, ei tätä piilovaikutetta ole helppo karistaa, vaikka haluaisikin. Onneksi Prime Mover ei vaikuta näin puristiselta yhtyeeltä, vaan ennemmin Imperfekt on suuri vaikutteiden sekamelska. En osoita yhtyeelle valheellista kohteliaisuutta sanomalla, että he tästä huolimatta kuulostaisivat "omalta itseltään", sillä juuri oma ääni tältä levyltä puuttuu. Sen sijaan he kuulostavat rehellisen inspiroituneilta - taitavien soittajien sormiharjoitus Imperfekt ei ole - minkä vuoksi levy pyörikin soittimessani huomattavasti pidempään kuin ensikuulemalta aavistin. Vaikka Dennis Nordellin arkinen, turhankin selvästi artikuloiva puhelaulu pidätteleekin levyä paikoin maan pinnalla, on levy pakattu täyteen elähdyttäviä melodioita ja kaunista stemmalaulua, joiden parissa tunnin mittainen levy ei tunnu lainkaan ylipitkältä.