Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 19 vierasta ja 1 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

FM 2000: 76100 Pieksämäki (ep)
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Pieksämäkeläinen FM 2000 pyöräytti alkuvuodesta muun maailman ihmeteltäväksi Volovo nimisen ep:n, joka yhdisteli hc/thrash elementtejä sangen omalla vapautuneella tavallaan. Nyt on koittanut aika nauttia tuon kaoottisuuteen taipuvaisen teoksen nuoremmasta sisaruksesta, mutta mikä on muuttunut kuluneiden 8 kuukauden aikana, vai onko kenties mikään?

Jo ensimmäisellä kuuntelukerralla kävi selväksi että moni asia on muuttunut, vaikka moni on pysynyt ennallaankin. Laulukielenä palvelee edelleen suomi ja nokkeluuksilla leikittelevät lyriikat ennemminkin huudetaan kuin lauletaan ilmoille. Biisien tempo on nopea ja käännökset vauhdikkaita halki neljän studioraidan sekä yhden live-taltioinnin vievän reitin. Kuuntelukertojen myötä 76100 Pieksämäki osoittautui erityisesti kokonaisuutena selkeästi kiinteämmäksi ja hallitummaksi, verrattuna alkukeväiseen edeltäjäänsä. Sävellykset ovat yhä raivoikkaita energian purkauksia, mutta sekaan eksyneet suvantokohdat antavat nyt kappaleiden rakenteille aivan uudella tavalla henkeä sekä tilaa. Etenkin vinot mättökohdat saavat iskuihinsa uudenlaista painoa, kun arvaamattomuuden elementti on noussut toiseen potenssiin. Mikä merkittävintä, bändi tuntuu samalla oivaltaneen oman itsensä tyystin uudella tavalla. Nyt savolaiskoplan mätke kuulostaa juuri siltä itseltään, eikä muiden yhtyeiden nimiä tarvitse enää tiputella kuvaa täydentämään.

Raskasta suomenkielistä asenteellista sekoilu-hc-rähinä metallointia helvetin kovalla ja mielipuolisella otteella, siinä on FM 2000 pieneen puristettuna. Ei kompromisseja, ei turhuuksia, ei ohilaukauksia. Ainoa kauneusvirhe on aavistuksen turhan tuntuinen ja tunkkaisesti nauhoitettu liveraita. Biisi on hyvä, mutta studiossa tuosta oltaisiin saatu puristettua varmasti vielä muutama prosentti lisää tehoja. Kokonaisarvosana nousee kuitenkin vaivatta kiitettäväksi, toivottavasti näistä jässiköistä kuullaan vielä – ja lujaa.

Linkki: FM 2000
Päivämäärä: 07.12.2005
Lukukertoja: 1955


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

FM 2000

HC -pohjalta taottua metallihenkistä ja suomeksi huudettua raivoa.

Kotisivut: www.fm2000.org

(Päivitetty 23.08.2008)
Levyarviot:
Moskovan pasuunat

16.11.2006
Arvostelijana Mika Roth
76100 Pieksämäki (ep)

07.12.2005
Arvostelijana Mika Roth
Volovo

11.03.2005
Arvostelijana Mika Roth

Valokeilassa:
FM 2000 – räminää, kolinaa ja Turkkamaista veljeshuutoa

30.12.2005


Livearviot:
Lutakko Liekeissä

16.08.2008
Lutakko/Jyväskylä