Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 54 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Steen1: Varasta pomolta
Arvioija: Kari Koivistoinen
Arvio:

Monsp

Suomalaisessa hip-hopissa harvalla on mitään sanottavaa, suurin osa possea tuntuu vain ajelevan faijan bemarilla ja laulavan siitä, kuinka yleisön pitää nostaa kädet ilmaan. Steen1 on sen sijaan yksi poliittisimmista ja vihaisimmista artisteista nyky-Suomessa. Mies on levyllään pistämässä Arkadianmäkeä tuleen, puolustaa graffitikulttuuria, kritisoi suuryhtiöitä ja kantaa huolta laitoksiin joutuneista lapsista. Osansa saa myös terrorismin vastainen sota ja rauhaturvaajat. Itä-Helsingistä nouseekin vihainen keskisormi nykyistä menoa kohtaan.

Steen1 on merkittävä artisti jo sanoitustensa perusteella. Hän saa samalla tavalla herättämään sen ahdistuksen alla makaavan raivon nuorista, kuin Rage Against The Machine 90-luvulla. Siinä missä ensimmäinen levy keskittyi enemmän Helsingin menoon, niin nyt iskuja annetaan globaalisti. Tämän levyn syyttäminen turhasta kärjistämisestä ja sosiaalipornosta on yhtä järkevää toimintaa kuin Pikku G:n äänestäminen eduskuntaan. Jos nuorta miestä vituttaa oikeista asioista ja sen äänilevylle haluaa laittaa, niin mikä sen hienompaa.

Salaliittoteoria oli vihainen levy, jossa oltiin tappamassa poliiseja ja haukuttiin pirihuoria. Nyt härskien kielikuvien, karujen tarinoiden, jatkuvien kirosanavyörytysten ja anarkismin höysteeksi on runnottu vielä vihaisia kitaravalleja. Varasta Pomolta lyö hampaat kurkuun heti levyn aloittavalla Mun fanit on typeriä sikoja–kipaleella kera HC-punk-ryhmä Hero Dishonestin. Vielä iskevämmin kitaravallit toimivat Kastimerkissä. Varasta pomolta, se varastaa sulta, kumpi teistä ajaa hienommalla autolla ja halpa viina kuittaa tuloerot –tyyliset riimittelyt alleviivaat vahvaa poliittista sanomaa. Toki syvällisempääkin tekstiä syntyisi, mutta niitä voi mennä sitten lukemaan Stenkan omilta sivuilta.

Kaiken kaikkiaan uutukainen peittoaa edeltäjänsä niin taustoissa kuin sanoituspuolella, vaikka Jarden träkin kaltaista täysosumaa ei levyltä löydykään. Allekirjoittanut pitää provosoivasta musiikista ja asunut idässä, joten jo tämän takia Stenkan uusin tippuu vahvasti. Lisäksi on hienoa, että Carosol kidin tyyppinen graffititaiteen ylistys on päässyt radioaalloille, kun Helsinki yhä harjoittaa fasistista kampanjaansa ”töhryjä” vastaan. Hassuna yksityiskohtana mainittakoon, että Terroristi kuulostaa aivan Men at Workin Down Underilta.

Linkki: www.steen1.com
Päivämäärä: 26.10.2005
Lukukertoja: 4231


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä

 
  
 

Steen1

Itä-Helsingin asenteella tiputteleva räppiherra.

Kotisivut: www.steen1.com

(Päivitetty 10.09.2007)
Levyarviot:
Monsp Records 1997-2007

10.09.2007
Arvostelijana Tuomas Tiainen
Ajatusrikoksia - kierrätysmateriaalia 2001 - 2007

03.08.2007
Arvostelijana Olli Seuri
Tyttö, sinä olet tähti

01.11.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Varasta pomolta

26.10.2005
Arvostelijana Kari Koivistoinen
Monsp Connection – Sparratut valiot

24.06.2005
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Salaliittoteoria

01.03.2004
Arvostelijana Ilkka Valpasvuo
Sinkut – Maaliskuu 2006

22.03.2006

Sinkkubileet, toukokuu 2005

14.05.2005