Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 131 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Beautiful Betrayal: Promo -04 (single)
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Suolahden suunnalta kotoisin oleva Beautiful Betrayal syntyi alkujaan nimellä Lost kalenterissa lukiessa vuoden kohdalla 2000. Tuolloin musiikkityylinä oli vielä rankempi death ja kokoonpanokin oli hieman erilainen kuin nykyään. Vuosien, nimen ja jäsenten vaihtuessa vaihtui myös tyyli melodisempaan ja rauhallisempaan metalliin, joka tunnusmerkeiltään täyttää puhtaan tunnelmametallin määreet.

Promosinglellä on kolme biisiä, joista jokainen on vieläpä eri jäsenen kynästä lähtöisin. Tämä kuuluu reilusti sävellysten erilaisuutena, mutta yhtyeen oman vahvan soundin ansiosta taittuvat kaikki kolme viisua vaivatta samaan jatkumoon sopiviksi. Ensimmäisenä soiva Really? on ehdottomasti kolmikon rockaavin ja tarttuvin vetäisy, mikä onkin suotavaa avausbiisille. Kahden ja puolen minuutin kohdilla tulevan valelopun perään tarjottu soolo ja loppurutistus kasvattavat kokonaispisteitä vielä entisestään. Promon kaksi muuta biisiä eivät yllä ihan samaan loistoon, vaikka kummallakin on omat vahvat hetkensä.

Yhtyeen laulajattarella on erittäin oman näköisensä ääni, joka sopii laulettuun materiaalin hyvin. Ainoksi ongelmaksi tuolla saralla nousee, hieman yllättäenkin, liian tarkka lausunta. Kun laulukielenä toimiii englanti riskit ns. seinille menemisessä ovat suuret, liekö tätä varottu vai mitä, mutta nyt rakenteen tarkkuus ylittää tulkinnan. Bändi soittaa hyvin yhteen, eikä promo jätä moitteen sijaa tekniselläkään puolella. Vähän kun vielä sävellyskynä terävöityy ja oma tyyli kristalloituu niin ties mihin tässä vielä päädytään.

Linkki: Beautiful Betrayal
Päivämäärä: 13.02.2005
Lukukertoja: 2111


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Nimetön kommentoi 05.05.2005:
Pisteet:
Rumpuihin lisää jämeryyttä ja laulajalle lisää tekniikkaa, sävelkorvaa sekä rohkeutta. Muuten jees.

Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Beautiful Betrayal

Suolahti-lähtöinen yhtye on siirtynyt vuosien saatossa rankasta death metallista melodisempaan ja rauhallisempaan metalliin, joka tunnusmerkeiltään täyttää puhtaan tunnelmametallin määreet.

Kotisivut: www.beautifulbetrayal.com

(Päivitetty 23.01.2008)
Levyarviot:
Promo -04 (single)

13.02.2005
Arvostelijana Mika Roth
Pienet – Tammikuu 2008

05.01.2008

Pienet – Maaliskuu 2007

06.03.2007

Pienet – Marraskuu 2005

15.11.2005


Valokeilassa:
Beautiful Betrayal - valmiimpi, luottavaisempi, rennompi

23.01.2008