Silencio/Rhythm Barrel

Tamperelainen Jadecroon on yksi näitä kotimaan powerpop-bändejä, joista on tiennyt jo monia vuosia ja keikallakin yhtyettä on tullut nähtyä, mutta sen suurempaa isomman kansanosan hehkutusta nelikko ei ole nostanut. ”Aikuisten miesten harraste”, kuten eräs ystäväni bändistä tuumaili. Muutaman demon pukannut yhtye onkin tällaisena oikeastaan parhaimmillaan; kun kiireettä tehdään, on jälki yleensä hyvää. Iloisesta räiskeestä mollimelodiseen maalailuun vaihteleva soitanto on aina maistunut tuollaisena peruskivana säröilynä, josta tulee hyvälle tuulelle ja jota voi rokittaa raivolla ilman turhaa angstia. Sitähän se on myös samoja maailmoja hyödyntävillä esikuvilla, kuten vaikkapa Weezer ja Lemonator – ne kaksi tutuinta mainitakseni. Kotimaisista voisi vielä mainita vaikkapa The Sugarrushin ja Pennilessin, jokainen omilla persoonallisilla vivahteillaan.

Nyt on viimein koittanut aika, jolloin jotain konkreettista jälleen tapahtuu nelikon leirissä; yhtye juhlistaa uutta neljän biisin eepeetä ainakin muutamalla keikalla. Tutun menevää särömaalailua on siis keikoilla luvassa ja sitä levykin pitää sisällään. Avausraita Silence jää mieleen etenkin all the ladies gone... -alustaan Lalen sympaattisen laulutulkinnan kohdatessa Kantun kanssa annostellut särökitaranykäykset ja korkealla kaartavat melodiat. Tahti pysyy menevänä ja rokkaavana myös hiipien käynnistyvällä Setting Sun Of Today:llä, mutta kokonaisuus on astetta seesteisempi. Mukavasti ”töksähtelevä” Kenny May nousee useamman kuuntelun jälkeen levyn mieleenjäävimmäksi veisuksi. Synkempi The Way They Do lähentelee jo miltei jylhyyttä melankoliansyleilyineen.

Ensimmäisessä kappaleessa mainitsin sanaparin persoonalliset vivahteet – sanat, joissa piilee myös Jadecroonin suurin ongelma. Vaikka soitto on erittäin viihdyttävää ja meininki nostaa hymyn huulille, kaipaisin sellaisia koukkuja ja kertsejä joista Jadecroon jäisi mieleen juuri ”sinä” bändinä. Koska tottahan se on, hiteistä ne bändit muistetaan. Silence Manitou on ehkä vähän liiankin tuttu ja turvallinen voimapop-levy, josta oikeastaan haluaisi pitää tätäkin pisteytystä enemmän. Positiiviset kuuntelutunnelmat ja soitannon kangertelemattomuus pitävät vaa'an kuitenkin reilusti positiivisen puolella ja keikoilla näitäkin biisejä tullee hoilattua mukana.