Pääsivu
Esittely
Levyarviot
DVD-arviot
Pienet
Livearviot
Valokeilassa
Klassikko
Vapaa vyöhyke
Ajankohtaista
Ajatuskupla
Toimitus
Keskustelu
Artistihaku

Sivustolla on parhaillaan, 53 vierasta ja 0 jäsentä Online.

Et ole kirjautunut!

Kirjautuminen

Rekisteröityminen

Velcra: Water Is Getting High (single)
Arvioija: Mika Roth
Arvio:

Virgin

Water Is Getting High single tarjoaa yhden biisin verran esimakua tammikuussa julkaistavasta Velcran toisesta albumista. Tuo levy joutuu vielä kovan paikan eteen vertailussa debyytti Consequences Of Disobedienceen, mikäli tämä single edustaa uutukaisen kovinta antia. Water Is Getting High ei ole mitenkään huono biisi, mutta verrattuna bändin aiempiin saavutuksiin on se hieman tavallisen kuuloinen vihanpurkaus. Velcra on selvästi metalloinut soundiaan ja yhdysviivojen vetäminen esim. Rammsteinin edustamaan teollisuuspainajaismetalliin onkin tällä kertaa huomattavasti perustellumpaa.

Sinkulla tarjotut nimikappaleen kaksi versiota eivät eroa toisistaan kovinkaan paljoa. Onneksi mukaan on sujautettu myös debyytillä soivan My Law biisin video, onhan kyseinen kipale yksi debyytin ja bändin parhaista hetkistä. WIGH pistää miettimään toisenkin kerran mitä tuleva levy pystyy tarjoamaan. Toivottavasti kyse on vain pienestä horjahduksesta ennen täydellistä suoritusta. Pianhan tuo nähdään.

Linkki: Velcra
Päivämäärä: 30.11.2004
Lukukertoja: 2108


Levykommentointi vain rekisteröityneille käyttäjille - rekisteröidy tästä
Recnad kommentoi 04.12.2004:
Pisteet:
Water Is Gettin High-sinkku ei kyllä kieltämättä tyydytä toivotulla tavalla. Big Brother-sinkku oli aikoinaan aivan hemmetinmoinen mielenräjäyttäjä ja se sai minut tiukaksi faniksi, mutta Consequences of Disobedience-lätty oli taas pienoinen pettymys. Toivon mukaan nyt on kuitenkin niin päin, että single ei aivan vakuuta, mutta levy senkin puolesta. Levyn muiden biisien seassa WIGH menee varmasti paremmin kuin yksittäisenä singlellä.



My Law-video ei kyllä vakuuta myöskään. Jotenkin videolta olisi odottanut jotain suurempaa ja hienompaa ja kantaanottavampaa jo pelkästään niiden Multiple Maniacs-samplejen vuoksi.


Kirjoita oma kommenttisi

 
  
 

Velcra

"Musiikkia josta nousee mieleen helposti ainakin Manhole, Nine Inch Nails, Rage Against The Machine ja paikoitellen jopa rankin Red Hot Chili Peppers tai Prodigy."

Bändin alkuaikoina syleilemät pop-mausteet vaihtuivat vuonna 2005 julkaistun Between Force And Faten myötä metallisempaan, raskaampaan ja aggressiivisempaan mäiskeeseen. Tämän jälkeen heiluri heilahti reilusti toiseen laitaan ja bändin kolmas pitkäsoitto Hadal sukelsikin vuorostaan koneellisemman ja kokeellisemman musiikin saloihin. Tässä vaiheessa myös kahdella ensimmäisellä albumilla tutuksi käynyt Jessin huutolaulu rauhoittui ja vaihtui kokonaan ns. puhtaaseen vokalisointiin.

Jessi Frey - laulu
O.D. - kitara
Ramonius - basso
DJ Freak - koskettimet ja samplet

Kotisivut: www.velcra.com

(Päivitetty 19.06.2007)
Levyarviot:
Hadal

19.06.2007
Arvostelijana Mika Roth
Between Force And Fate

13.02.2005
Arvostelijana Mika Roth
Water Is Getting High (single)

30.11.2004
Arvostelijana Mika Roth

Livearviot:
Nummirockin lauantai – osa 1

25.06.2005
Nummijärvi/Kauhajoki
Velcra

03.02.2005
On The Rocks/Helsinki
Rust, Velcra

31.07.2003
On The Rocks/Helsinki
Nummirockin lauantai

21.06.2003
Nummijärvi
Rock City Sunday: Velcra

02.03.2003
Börs Night Club/ Turku
Musiikki ja media & Epe’s 30 vuotta

26.10.2002
Tullikamari/Tampere
Velcra, SubUrban Tribe

11.09.2002
Sirkus/Hämeenlinna