Disco Blanco

Rock’n’rollin yksi suurimmista vahvuuksista on sen taipuvuus vaikka kuinka eriskummallisiin muotoihin. Mitään niin outoa ei voi keksiäkään etteikö siitä rockia saisi muotoiltua. Tästä kulmasta katsottuna Superchristin luoma outo hybridi jossa loppuaikojen elektronisoitunut Suede kohtaa Chemical Brothersin ja Stone Rosesin sekä vielä ties mitä muuta on vain yksi askel eteenpäin suuressa rockin evoluutiossa, joka ei pysähdy – saati sitten sammaloidu – milloinkaan. Tämä kolmen biisin single esittelee yhtyeen näkemystä vielä mukavasti eri suunnista, mikä onkin mieluisaa sillä ryhmällä on selvä, leveäalainen visio jota se myös ennakkoluulottomasti toteuttaa.

Aloitusraidaksi valittu The Introduction on Superchristin mittapuulla suhteellisen suora rockpala, jota on vain koneistettu normaalia enemmän. Kolmeen ja puoleen minuuttiin on saatu mahdutettua tismalleen sopiva määrä niin tunnetta kuin konettakin jotta sekoite on mahdollisimman toimiva. The Introduction on sen tyyppinen salakavala biisi jota jää aivan huomaamattaan hyräilemään. Soundillisesti siitä syntyy mielleyhtymiä viimeisimmän levynsä aikaiseen Kula Shakeriin, mikä on siis vain ja ainoastaan plussaa ainakin minulle. Place To Give ottaa hieman iisimmin astuen kohti New Orderin isännöimää pöytää. Tämä seesteisemmin etenevä kappale osoittaa samalla, että ryhmä hallitsee myös tunnelman luomisen. Viimeisenä biisikolmikosta esitetään Breaking Bones, josta on tarjolla turhankin discokelpoinen Valium Mixture. Kuten niin monesti ennenkin niin nytkin se heikoin kappale on se kaikkein pisin, miksiköhän tämä menee aina näin?

Että tällaista. Superchristin musiikkia ja yleistä tyyliä voi luonnehtia erittäin cooliksi ja sopivan katu-uskottavaksi. Bändissä onkin selvästi potentiaalia vaikka kansainvälisille markkinoille asti, sillä tämän tyyppinen ”moderni rock” on ollut viime aikoina mukavassa nosteessa – kiitos ensisijaisesti Radioheadin takaisin tuoman kokeellisuuden ja erilaisuuden kunnioituksen. Aika näytää mihin Superchrist vielä pääseekään, nyt käteen jäi kaksi hyvää biisiä sekä yksi turha versio ehkä alkujaan ihan kelvollisestakin kappaleesta.